Pölytyspalvelusopimus

Pölytyspalvelusta kannattaa aina sopia kirjallisesti. Näin molemmat osapuolet tietävät, mitkä ovat heidän velvollisuutensa ja oikeutensa. Hyödynnä SML:n tarjoamaa sopimuspohjaa.

 

Pölytyspalvelun hinta

Pölytyspalvelun hinta on sopimuksen mukaan esimerkikiksi 80-150 euroa/pesä ja työpalkkion tuntihinta sopimuksen mukaan. Osapuolet sopivat yhdessä kilometrikustannuksista.

Harmaahomeen torjuntaan valjastettujen mehiläisten pölytyspalveluhinnaksi suositellaan 150-200 euroa/pesä. Viljelijä hankkii levitykseen tarvittavan vektorilevittimen ja torjunta-aineen sekä huolehtii sen levityksestä, ellei toisin sovita. Työpalkkion tuntihinta ja kilometrikustannukset sovitaan yhdessä

Pölytyspalvelussa huomioitavaa

Mehiläistarhaaja vastaa siitä, että mehiläisyhteiskunnat ovat sopivia pölytyspalveluun. Pesissä on oltava esimerkiksi herukan kukinnan aikaan sikiöintiä 4-5 kakulla ja muninnan tulee olla hyvässä vauhdissa. Touko-kesäkuun vaihteessa sikiöintiä on oltava 6-7 kakulla ja emon muninnan tulee olla normaalia. Mehiläishoitajan on varaudutta pesän vahvuuden esittelyyn (yhdet ylimääräiset suojavaatteet).

Pesien siirrot suoritetaan ajallaan siten, että pesät ovat paikalle kun ensimmäiset kukat (korkeintaan 10 % kukista) avautuvat ja ne siirretään pois sovittuna aikana. Pesät tulee sijoittaa kasvuston välittömään läheisyyteen.

Pölyttäjille vaarallisia torjunta-aineita ei saa käyttää pölytyspalvelun aikana eikä vuorokautta (tai käytetyn aineen käyttöohjeiden mukaista varoaikaa) ennen palvelun alkua. Lisäksi kaikista torjuntakäsittelyistä tulee sopia erikseen mehiläistarhaajan kanssa.

Hunajasato kuuluu mehiläistarhaajalle.

Suosituksia mehiläispesien määrästä hehtaarille

rypsi, valko- ja alsikeapilat, mansikka 2-3           
herukat 2-4
vadelma 1-2
pensasmustikka 3-5
tattari 2-5
härkäpapu 2-8
kumina 2-3

MS Excel -tiedostoPölytyspalvelukorvauksen laskeminen 2016.xlsx (11 kB)
Excel-pohja pölytyskorvauksen kustannuksille.
MS Word -tiedostoPölytyspalvelusopimus_2018.doc (37 kB)
SML:n tarjoama pölytyspalvelun sopimuspohjamalli. Sopimusta voi muokata osapuolien sopimuksen mukaan.